Jamppa Tuomisen fani-klubi ry

 

Jamppa Tuominen - Biografia

Jarmo “Jamppa” Tuominen syntyi Oulussa 11. toukokuuta 1949. Musiikilliset lahjansa hän lienee perinyt isältään Turo Tuomiselta (1912-1961), joka toimi pitkään sellistinä Oulun kaupunginorkesterissa. Ensimmäisen kerran Jarmo esiintyi julkisesti Oulussa Heinäpään seurakuntakodilla noin 4-vuotiaana. Hän esitti tuolloin vanhemman sisarensa Annetten kanssa yhdessä laulun Huurre puita huokuilee talvitaivaan alla, jonka heidän äitinsä oli heille tilaisuutta varten opettanut.

1960-luvun alussa Jarmo Tuominen opiskeli Oulun musiikkiopistossa, ensin klarinetinsoittoa vv. 1960–63, jossa opettajana hänellä oli Vilho Huomo. Sen jälkeen hän opiskeli huilunsoittoa opettajanaan Simo Säilänne. Jarmo Tuomisen ura laulajana alkoi kuitenkin jo 12-vuotiaana vuonna 1961 oululaisen Pertti Haipolan nuoriso-orkesterin laulusolistina.

Syyskuussa vuonna 1961 Jarmo teki Pertti Haipolan kanssa matkan Helsinkiin tarkoituksena päästä levyttämään lapsitähtenä. Esikuvana oli tuohon aikaan Euroopassa suuressa suosiossa ollut italialaissyntyinen, Tanskassa levyttänyt lapsitenori Robertino (Robertino Loreti, s. 1945). Jarmo kävi esittelemässä taitojaan Westerlund-yhtiöllä tuottaja Rolf Kronqvistille, joka kuitenkaan tässä vaiheessa ei lämmennyt tekemään levytyssopimusta.

Vuonna 1962 Jarmo Tuominen voitti Hämeenlinnassa järjestetyt  kansakoululaisten laulajien Suomenmestaruuskilpailut. Seuraavana vuonna Jarmon ja Pertti Haipolan tiet erkanivat. Jarmo perusti oman yhtyeen, joka soitti tanssimusiikkia ja  jazzia. Pääsoittimena oli nyt alttosaksofoni ja ohessa tenorisaksofoni, huilu ja klarinetti. 1970-luvulle tultaessa Tuominen soitti Polar Big Bandissa. Klarinetinsoittoa opiskeltuaan Jarmon oli helppo siirtyä saksofoniin, sillä näiden soittimien sormiot ovat samanlaiset. Jampalla oli myös absoluuttinen sävelkorva, joka myös helpotti uuden soittimen omaksumista.

1970-luvun alussa Jampan hyvä ystävä, posiolaissyntyinen, Oulussa asuva kirjaltaja-muusikko Veikko Juntunen teki tälle tilaustyönä muun muassa kappaleen Aamu toi, ilta vei. Veikko Juntunen oli debytoinut säveltäjänä jo vuonna 1970, jolloin hänen laulujaan olivat ensimmäisinä päässeet levyttämään mm. Matti Esko (Nuoruus on hetki vain) ja Kisu (Kuljin puistoon päin). Niinpä tämäkin kappale toimitettiin levy-yhtiöihin, mutta se ei vielä herättänyt kiinnostusta. Aikaisemmin, 60-luvun lopulla Jamppa oli tehnyt vierailun Fazerille Toivo Kärjen juttusille. Kärki ei ollut keksinyt Jampalle sopivaa levytettävää ja suorasukaiseen tyyliinsä totesi tämän lauluäänen sopivan paremmin operettisaliin kuin viihdemusiikin esittämiseen.

Tuohon aikaan Jamppa työskenteli kotikaupungissaan Oulussa päivätyökseen musiikkiliikkeessä, iltaisin hän kierteli keikoilla Oulun lähiympäristössä ja veti lauluiltoja oululaisissa ravintoloissa. 70-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin tapahtua. Jamppa osallistui silloin Oulun Vaakunassa järjestettyyn Apu-lehden ja CBS-yhtiön järjestämän Iskelmähaavin Oulussa järjestettyyn osakilpailuun, jonka tarkoituksena oli löytää yhtiölle uusia laulajia. Jamppa lauloi siellä kappaleen Aamu toi, ilta vei ja voitti kilpailun.

Myöhemmin Jamppa osallistui Helsingissä kulttuuritalolla järjestettyyn loppukilpailuun ja tuli toiseksi. Kilpailun voitti Juhamatti, ja heistä kumpikin solmi levytyssopimuksen CBS-yhtiön kanssa. Muiden kilpailussa menestyneiden artistien ohella myös Jamppa pääsi levyttämään kaksi kappaletta levylle Uudet tähdet tulevat - Avun iskelmähaavi. Vuonna 1977 levytettiin vihdoinkin kappale Aamu toi, ilta vei. Levy nousi heti kaikkien listojen kärkeen ja albumi Jamppa Tuominen myi ennätysajassa kultaa ja rikkoi seuraavan vuoden puolella timanttilevyyn oikeuttavan myyntirajan. Levyä myytiin kaikkiaan yli 60 000 kappaletta.

Veikko Juntusen kanssa yhteistyössä syntyivät myös Jampan seuraavat hitit, Yritetään yhdessä vielä ja Kevään ensi kukkanen, jotka löytyvät albumilta Jos ystävään luottaa voit (1978). Jamppa teki CBS-yhtiölle kaikkiaan neljä levyalbumia, yhden joka vuosi,  ja niistä jokainen myi vähintään kultalevyn verran. Vuonna 1982 Jamppa Tuominen teki albumin Elämäni parhainta aikaa Levytuottajat Oy:lle. Levy myi kultaa. Luonnollisesti näin mahtava levymyynti oli omiaan lisäämään myös artistin keikkatahtia. Parhaimmillaan hän teki vuoden aikana noin 300 keikkaa.

Vuonna 1983 Jamppa solmi levytyssopimuksen Bluebird-yhtiön kanssa. Jo ensimmäinen Bluebird-albumi Kuumat kyyneleet muodostui Jampan ostetuimmaksi levyksi kautta aikojen, sitä myytiin yli 73 000 kpl. Levyn sovitukset noudattavat silloin muotiin tullutta twist-tyyliä ja sanoituksissa kuvastuvat silloin suositut aiheet, koti-ikävä ja kaipaus kotiseudulle. Sama linja näytti vetoavan ostavaan yleisöön, Onnesta otteen sain (1984) sai myös timanttilevyn (myyty yli 50 000 kpl). Myös seuraavina vuosina Jamppa sai vastaanottaa jaloMETAllia, nimittäin kultalevyn muodossa  albumeista Onnenpoika (1985, myyty 34 000 kpl) ja Ystävälle (1985, myyty yli 33 000 kpl). Yli 700 000 myydyllä levyllään hän on osoittanut olevansa eräs Suomen kaikkien aikojen suosituimmista iskelmälaulajista.

Viimeiset kultalevynsä Jamppa sai albumeista Tuo muukalainen (1986) ja Tähdet, tähdet (1987). Vielä 1990-luvun aikana Jampalta kuitenkin ilmestyi vielä kolme albumia, niistä viimeinen, Kukkivat ruusut kerran vuonna 1995.

Vuonna 1985 Jamppa pääsi osallistumaan MTV:n järjestämän Syksyn Sävel-kilpailun finaaliin kappaleella Muuttolinnun tie. Tuona vuonna kilpailun ratkaisi asiantuntijaraati. Voittajaksi valittiin instrumentaaliesitys, Pentti Lasasen saksofonisoolo, Jori Sivosen sävellys Luoksesi jään. Jampan voidaan katsoa menestyneen kilpailussa kaikkein huonoimmin. Hän jäi nimittäin 9:nnelle sijalle ja jopa viimeiseksi jäänyt Irwin Goodman sai kappaleellaan Sepalus auki lehdistön kunniamaininnan.

1990-luvun aikana Jamppa Tuomisen suosio koki laskusuhdanteen ja keväällä vuonna 1998 hän joutui Gran Canarialla väärän ilmiannon vuoksi yli kahdeksi kuukaudeksi tutkintovankeuteen. Suomessa media käsitteli asiaa sensaationhakuisella tavalla. Passiongelmien vuoksi myös Jampan Suomeen paluu viivästyi. Jamppa Tuominen kuoli marraskuussa 1998 sairauskohtaukseen Gran Canarialla Playa del Inglesissä.

Jamppa Tuomisen muistokonsertti järjestettiin toukokuun 9. päivänä 1999 Oulussa Madetojan salissa. Hänen syntymästään tuli tuohon aikaan kuluneeksi 50 vuotta ja konsertin esiintyjäkaarti koostui pääasiassa Jampan omana aikakautena, 1960- ja 70-luvuilla suosioon nousseista suomalaisisra laulusolisteista. Samana vuonna ilmestyi myös Annette Tuomisen levyttämänä Jamppa Tuomisen säveltämä kappale Kaipuuni on uskomaton. Jamppa oli säveltänyt ja osittain sanoittanutkin kappaleen Gran Canarialla ollessaan. Siellä Jamppa lauloi kappaleen puhelimessa Veikko Juntuselle, joka sitten viimeisteli laulun tekstin.

Jamppa Tuominen oli monitaitoinen muusikko. Hän hallitsi laulamisen lisäksi seitsemää instrumenttia (huilu, klarinetti, baritoni-, tenori- ja alttosaksofoni, kitara, piano), joista merkittävimmät olivat altto- ja baritonisaksofoni. Hän oli vasenkätinen ja opetteli kitaransoitossa omat otteet vaihtamatta kielien paikkaa, eli hän soitti soinnut ikään kuin ylösalaisin. Saksofonistina Jamppa edusti hyvää studiotasoa. Monissa 1980- ja vielä 90-luvullakin tapahtuneissa levytyksissään hän soittaa itse saksofonisoolot. Myös muiden artistien, mm. Tarja Lunnaksen levytyksissä voidaan kuulla Jamppaa myös saksofonistin ominaisuudessa.

Veikko Tiitto

 

Albumit

Jamppa Tuominen (CBS, 1977, 50.940 kpl, kultalevy 1977, timanttilevy 1980)

Jos ystävään luottaa voit (CBS, 1978, 25.000 kpl, kultalevy 1978)

En hyvästellyt sinua (CBS, 1979, 50.000 kpl, kulta- ja timanttilevyt 1980)

Usko rakkauteen (CBS, 1980, 25.000 kpl, kultalevy 1980)

Luona kappelin (CBS, 1981)

Elämäni parhainta aikaa (Gold Disc, 1982, 25.000 kpl, kultalevy 1982)

Kuumat kyyneleet (Bluebird, 1983, 73.663 kpl, kultalevy 1983, timanttilevy 1984)

Onnesta otteen sain (Bluebird, 1984, 50.646 kpl, kultalevy 1984, timanttilevy 1987)

Onnenpoika (Bluebird, 1985, 34.242 kpl, kultalevy 1985)

Ystävälle (Bluebird, 1985, 33.024 kpl, kultalevy 1990)

Tuo muukalainen (Bluebird, 1986, 25.940 kpl, kultalevy 1990)

Tähdet tähdet (Bluebird, 1987, 25.560 kpl, kultalevy 1990)

Muisto vain (Bluebird, 1988)

Luoksein (Bluebird, 1989)

Toivotaan toivotaan (Bluebird, 1990)

Tähdenlento (Bluebird, 1993)

Kukkivat ruusut kerran (Bluebird, 1995)

 

Suosituimmat kokoelmat

Parhaat (CBS, 1982, 26.026 kpl, kultalevy 1982)

Aamu toi, ilta vei - 40 unohtumatonta laulua (Bluebird, 1998, 20.000 kpl)

Elämäni parhainta aikaa - 40 unohtumatonta laulua (Sony BMG, 2005, 19.656 kpl, kultalevy 2005)

Toivotaan, toivotaan - 40 unohtumatonta laulua 2 (Sony BMG, 2006, 18.337 kpl, kultalevy 2007)

 

Lähteet

Annette Sorosen haastattelut lokakuussa 2006 ja keväällä 2007 (haastattelija Veikko Tiitto)

Pertti Haipolan haastattelu keväällä 2007 (haastattelija Veikko Tiitto)

Tuunainen, Petri & Latva, Tony: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, ss. 442-443 (Helsinki, WSOY, 2004)

Ilkka Isosaari: Nykyposti 11 / 1999: Jamppa Tuominen oli oikeusmurhan uhri, ss. 22-27